Kuortaneen Säästöpankkisäätiö on yksi Oma Säästöpankki Oyj:n omistajista. Sen syntyminen sinetöitiin 15.5.2008, kun Kuortaneen Säästöpankin isännistö päätti säästöpankkiosakeyhtiön perustamisesta Kuortaneen Säästöpankin ja Töysän Säästöpankin yhdistymisen tuloksena.
Luottamusmiehistöstä valittu säätiön puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä edustavat toiminta-aluetta tasapuolisesti. Oma Säästöpankkia Säästöpankkisäätiössä edustaa asiamies Matti Uutela.
Säästöpankkisäätiö saa käyttöönsä varoja Oma Säästöpankki Oyj:n tuottojen perusteella jaettavista osingoista. Näistä varoista jaetaan merkittävä osa alueellisen säästäväisyyden ja hyvinvoinnin tukemiseen.
Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ottaa vastaan tukihakemuksia jatkuvasti, käsittelee niitä kokouksissaan ja tekee päätökset avustettavista kohteista.
Suurin ja merkittävin rahoituskohteemme on Koulutuskeskus Sedun toteuttama talouskasvatus-ohjelma Oma Onni, joka on suunnattu kaikille alueen yläkoulujen 9-luokkalaisille. Oma Onni – ohjelma on suunniteltu ja kehitetty toteutettavaksi yhteistyössä toisen Oma Säästöpankki Oyj:n omistajasäätiön, Töysän Säästöpankkisäätiön kanssa. Oma Onni – ohjelma on levittäytymässä myös muihin Säästöpankkisäätiöihin alueellisen talouskasvatuksen tueksi.
Hakemusten perusteella olemme vuosien mittaan tukeneet erilaisia kulttuuri- ja harrastetoimintoja kuten esimerkiksi:
Kuortaneen Korsukööri, 2010
Pohjanmaan lausujat ry:n valtakunnallinen runotapahtuma Koivu ja tähti, 2011
Ruralia Instituutin kotiseutuhanke – Nokiottaan kotomaa, 2012
Lions Club Kuortane tervanpoltto – dokumentti, 2013
Soinin Skeittipuisto, 2014
Suojeluskunta- ja Lotta Svärd – museon tuki 2015
Kuortaneen Säästöpankkisäätiö toimii aktiivisesti ja vireästi alueellisen hyvinvoinnin, säästäväisyyden ja kehittämisen hyväksi ja on tukena Oma Säästöpankki Oyj:n kasvussa.